Näyttelykritiikki

"Miltä tuntuu, kun talven lumet ovat tulossa, mutta näyttelyssä hehkuu kesä?"

Näin voi lukea Korundin Kelluva maailma -näyttelyn esitteestä huoneen Kesä kohdalta. En suoraan sanottuna olisi ajatellutkaan moista nimeä ennen kuin sen kuulin. Kuitenkin aika valkea tunnelma edelleen tässä huoneessa.

Esitteellä on selvästi sarkasmin tajua.

Huone on nopealla vilkaisulla jaettuna kahteen osaan. Toinen puoli edustaa itselleni kesän elinvoimaista energiaa kirjavine "Naistentansseineen" (Kaija Kiuru, 1998) sekä lämpöä hohkavine Kahvila II ja III -teoksineen (Sakari Marila, 1978), jotka voisin helposti kuvitella vaikka jonkin jazz-levyn kanteen. Spektrumin molemmat päät ovat kuitenkin edustettuina, sillä karkeasti jaoteltuna toiselta puolelta löytyy hyvinkin viileitä värimaailmoja ja kylmävetoisia tunnelmia. Ehkä tämä edustaa juurikin niitä kesän viimeisiä hetkiä, jolloin valmistaudutaan jo uudelleen syksyyn. Silti samaistuminen näyttelyhuoneeseen ja "kesän hehkuun" jää ohkaiseksi. Teoksissa esitetyt aktiviteetit soutajineen ja keinujineen vetoavat eittämättä luonnonläheisyyteen mielikuvissa kesästä, mutta mieleeni tulee silti vain vanhan kansan kesä ja 50-lukulainen nostalgisointi. Onhan se nyt selvää, etten voi samaistua mihinkään, mistä ei löydy Nintendoa. Teija Immosen Rantapeli (1999) muoteineen ja edellä mainitut Marilan Kahvila-teokset tuovat enemmän nykyaikaisempaa ajankuvaa, johon on helpompi henkilökohtaisella tasolla uppoutua.
Huone on myös "korrektimpi" kuin esimerkiksi aggressiivisen Napeliounu Automatikan (Janne Räisänen) edustama Jatkuvuus.
Tästä huolimatta pystyn nauttimaan useimmista teoksista omina itsenään. Eihän muuten näyttelyn suosikkini, "Rannalla," tästäkään huoneesta - ja koko galleriasta - löytyisi. Koen tämän teoksen päätepisteenä näyttelylle, johon huonetta koristavat teokset johtavat. Juho Karjalaisen Soutaja tuntuu jakavan samanlaisen kalvavan haikeuden ja yksinolon, minkä Salmenkivenkin teos, mutta erilaisella lähestymistavalla. Tämä vahvistaa mielikuvaani siitä, kuinka huoneessa tunnelma siirtyy askel askeleelta laidasta toiseen: se sisältää vielä kesän lämpöä, mutta on jo selvästi kylmenemään päin.

Kulkiessani läpi näyttelyä Syksy-huoneesta Kesään, huomasin välittömästi "Talven" ja "Kevään" puutteen, joka oli korvattu Jatkuvuudella ja Ikuisuudella. Ajattelin tämän jonkinlaisena hartauteen vaipumisjaksona, jolloin asetutaan ikuisten kysymysten äärelle, kunnes tulee taas kesä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kyseessä olisi vain raukea olotila, jota ei tarvitse ajatella, tai että näyttelyn päättävissä Kesä-huoneen teoksissa olisi yhtään vähemmän puhuttelevaa materiaalia. Päällimmäisin ajatukseni näyttelyn suhteen oli, että kaikki teokset ovat syystä laitettu omiin huoneisiinsa, mutta loppujen lopuksi tällainen kategorisointi on turhaa, koska edelleen niin monet teokset voisivat hyvinkin olla jossain toisessa huoneessa. Uskon myös, että näyttelyn pystyttäjät ovat tästä tietoisia. Kaikella on oma paikkansa, mutta loppupeleissä kaikki ovat osana suurempaa kokonaisuutta ja kulkevat käsi kädessä.
Yhtä lailla kuin "Kesä," myös muut huoneet kaipaavat vihjeeksi nimensä, jotta niitä tulee ajateltua siinä kontekstissa. Huomattavaa on myös, että huoneet Kesä, Syksy ja Yö ovat selkeämpiä maallikolle, koska niistä on konkreettista kokemusta. Jatkuvuuden ja ikuisuuden kokemuksia ja käsityksiä harvoin jaetaan yhtä vahvasti. Gallerian jättämät tunteet yöstä ja syksystä eivät ehkä kohtaa henkilökohtaisia mielikuviani näistä aiheista, mutta mitä iloa siitä silloin olisi? On mielenkiintoista nähdä, miten ensimmäisistä ajatuksista poikkeavia tulkintoja niin kesäisistä, öisistä ja syksyistä, kuin jatkuvuuden ja ikuisuuden aiheista taiteilijoilta syntyy.

Kelluva maailma 7.9.2012-20.1.2013 Korundi