Kollaasi

Ylläoleva kollaasi lähti rakentumaan elokuvakuvaston kautta ihan vaan luontevuussyistä. Jostain syystä 'Rannalla' toi uutena seikkana mieleen Tim Burtonin ohjaaman Ed Woodin. Täysin tyhjentävää selitystä en näin vaistonvaraiselle valinnalle osaa antaa, mutta tähän saattaa vaikuttaa se, että Ed Wood kertoo pääasiassa tositarinan, joka on kuitenkin selvästi käynyt läpi ohjaajansa näköisestä suodattimesta fiktiivisine hetkineen. Draculakaan ei liity millään lailla Frankensteiniin tai sen hirviöön, mutta ehkä aloin jollain tasolla nähdä Rannalla-teoksen hirviön elävän samassa maailmassa, tai aavistuksen verran poikkeavassa rinnakkaistodellisuudessa, missä tämä elokuva tapahtuu. Ehkä samalla lailla kuin Dracula Ed Woodissa, Frankensteinin hirviö on vain näyttelijä Rannalla-teoksessa, mutta ei kuitenkaan ole sillä hetkellä näyttelijän roolissa keinotekoisessa tilanteessa. Uskon, että Rannalla kertoo eri tarinan kuin kirjallisuuden/elokuvan Frankenstein.
Tai jotain sellaista kakkelströmiä.
Ed Woodin mustavalkoisuus (ottaen huomioon erityisesti elokuvan valmistumisajankohdan) ja Rannalla-teoksen värien vähäisyys auttoivat joka tapauksessa luomaan yhteyden teosten välille. Sataprosenttista yhtäläisyyttä en lähtisi silti hakemaan.

Hahmojen ja heidän mielenmaailman kannalta merkittävämpää kuvastoa ovat Orson Wellesin Citizen Kanesta ja Martin Scorsesen Taksikuskista lainatut kuvat. Oleellisempana keskellä on Taksikuskin päähahmo Travis Bicle, joka tunnetaan eräänlaisena (urbaanin) yksinäisyyden ruumiillistumana. Aluksi ajattelin yksinäisyyden pätevän Salmenkiven teoksen tyttöön, mutta kollaasia tehdessä huomasin, että se voi koskea myös itse hirviötä. Tätä kautta päädyin lehtileikkeisiin nykypäivän nuorten syrjäytymispulasta.
Uskon, että Maiju Salmenkiven teokseen liittyy myös jollain tavalla kuolema, mistä kumpusi idea lumisadepallosta juuri menehtyneen Charles Foster Kanen kämmenessä. Vasemmasta laidasta puolestaan kurkistaa reki, mitä yleisesti pidetään Citizen Kanen tapauksessa vertauskuvana menetetystä lapsuudesta. Näistä hain mahdollisia syitä ja taustoja yksinäisyydelle ja syrjäytymiselle.

Oikean yläkulman kuva on sarjakuvataiteilijoiden Sal Busceman (lyijykynä) ja Bill Sienkiewiczin (tussaus) käsialaa Spectacular Spider-Man -lehden numerosta 225. Kuvan tunnelma ja aihe sopi kollaasiin, eikä sarjakuvan taustoja ole välttämätöntä tuntea.

Taiteen tiedonalat

Kuvan tarkastelu on tässä vaiheessa ryhmämme jäseniltä pitkälti vapaiden assosiaatioiden, mielikuvien ja henkilökohtaisten tunteiden kautta tapahtuvaa, kuvan maailmaan sukeltamista. Kuva herätti pääasiassa tunteita vaikeista asioista, kuten yksinäisyydestä ja kuolemasta. Ryhmässämme pantiin merkille myös teoksen toteutuksellisia seikkoja, kuten väri- ja sävymaailma, välineet ja sommittelu: hallitseeko kuvaa hämäryys vai vaaleus, minkälaista tekninen jälki on, ja mihin katse kohdistuu, yms. Tulkintoja ja merkityksiä haetaan toistaiseksi lähinnä omien mielikuvien pohjalta. Tällainen lähtökohta on tyypillistä taidekriittiselle lähestymiselle.
Arvottamista ei raporteissa esiinny.

Taidehistorialliseen tutkimustapan liittyen ryhmämme tiedot jäävät laihoiksi: teoksesta ei ole selvillä muuta kuin nimi, tekijä ja vuosi. Omassa tekstissäni tosin sidoin teoksen elokuvataiteen (/kirjallisuuteen, miten sen ottaa) historiaan. Mietin, miten tämä teos poikkeaa vertailukohteesta, mutta jätin sen omaksi tiedokseni. Huomioon täytyy silti ottaa, että tästä ei ollut sataprosenttista varmistusta, vaan vain oma arvaus, joten sen voinee laskea oman kokemuksen selittämiseksi.
Omasta elämästä ja kulttuurista haettiin yhtymäkohtia teokseen, sillä ne aiheuttivat tuntemuksia omasta elinympäristöstä.

Esteetikolle tyypillisiä kysymyksiä (taiteilijan itsensä taustoista tai tekniikan vaikutuksesta ilmaisuun) ei juuri esiinny.

Matkan alku

1a

On viileä, mutta ei kylmä. Tarkenee. Luonnon ja kasvien haju erottuu vain ohuesti viileyden alta ja ilmassa on syyskosteutta. Polviin jää jäljet istuessa. Paikka on suojaisa: ympärillä on puskia ja se on loivan mäen alapäässä. Avarin näkymä aukeaa vain lammelle.
Äänimaailmaa on vain vähän. Vesi kuuluu selvästi, mutta ei aiheuta meteliä. Puihin osuva tuulenvire on hiljainen. Lähiympäristössä ei ole ketään muita. Kaukaa voi kuulua satunnainen auton tai lentokoneen ääni, mutta pienellä todennäköisyydellä.
Ajatuksissa on huolia. Asiat eivät ole perseellään, mutta jokin vaivaa. Paikkaan on joko paettu huolia hetkellisesti tai sitten siellä on vain helpompi ajatella rauhassa. Olo ei ole hyvä, mutta paikasta ei ole tarve poistua mihinkään. Muualla ei ole sen parempi. Hahmot käyvät keskenään harvasanaista keskustelua. Keskustelu käydään itse asiassa enemmän kehonkielessä. Jos joku tulisi utelemaan, mistä on kyse, vastausta ei välttämättä tulisi.
Poistuminen kuvasta jättää kysymyksiä. Siellä voisi olla pidempään, mutta tuntuu, että häiritsen jotain (yksityisyyttä?), jos jään pidemmäksi aikaa.
Kuvan on tehnyt Maiju Salmenkivi, vuonna 2005 ja sen nimi on 'Rannalla'.

1b

Ensimmäisenä kuvaa katsoessani kiinnostuin sen hahmoista ja aiheesta. Sain intertekstuaalisen viittauksen tunnistamisen tyydytyksen. Teos on kuitenkin sen verran mielenkiintoisesti toteutettu, ettei katse karannut senkään jälkeen. Teoksesta tunnistaa kohteita, mutta siveltimen (+ muiden välineiden) käyttö jättää silti tunteen hyvin vaistonvaraisesta maalaamisesta. Siitä saa kiinni, missä ollaan ja mitä kohteet pääasiassa kuvastavat, mutta silti hahmot ikään kuin sulautuvat kiinni maahan ja ympäristöönsä. Siisteys ja tarkat viivat, joihin itse kovin useasti pyrin, ovat toissijaisia, mutta toisaalta tunnelma välittyy sitäkin vahvemmin.
Oman elämäni muistoja teos ei herätä kuin jonkin verran: hetkiin, jolloin olen tuntenut viileyttä. Samastun myös ennemmin lapseen kuin Boris Karloffiin. Mummola ja maalaismaisemat tulevat myös jossain määrin mieleen. Syksyn kylmässä nuupahtelevat kasvit ja tietty kylmyys väreissä aiheuttavat tämän. Enemmän kyse lienee silti skenaariosta, jota en ole kokenut, mutta ehkä haluaisin. Teoksessa on tietty toismaailmallisuus, joka olisi mielenkiintoista kokea, vaikka se ei välttämättä olisi edes miellyttävää. Toisaalta ilman hahmoja tunnelma olisi ehkä liikaakin kuin suomalaisesta mustavalkofilmistä, mikä taas on liian tutunomaista ollakseen kiinnostavaa, vaikkakin ehkä lisää samaistuttavuutta. Kenties hahmot ovat tulleet toisesta paikasta johonkin minulle läheiseen ympäristöön.
Teoksessa merkitsevää on yhteys, kahden erilaisen yksilön yhdessäolo. Siihen on ikuistettu huojentava hetki hiljaisuutta murheen keskellä.
Mitä hahmoille on tapahtunut? Miten he ovat ajautuneet samaan tilaan? Jakavatko he jotain yhteistä? Mitä lampeen/järveen kätkeytyy?