Matkakertomus

1. Omalla rannalla

Ensimmäinen muistikuvani Maiju Salmenkiven "Rannalla"-teoksesta on se, kun tunnistin viittauksen James Whalen elokuvaan 'Frankenstein' ja kuinka pystyin samaistumaan tähän aihevalintaan taiteilijana, jolla on tapana hakea inspiraatiota elokuvista ja muista jo olemassa olevista tarinoista. Kuvan tarkempi tutkiskelu alkoi luonnollisesti synnyttää erilaisia mielikuvia ja kysymyksiä siitä, mitä taiteilija on itse lisännyt teokseen verrattuna sen lähdemateriaaliin ja miksi. Ryhmämme jakoi kokemuksia vaikeista asioista ja ahdistavista mielikuvista jo alusta asti, mikä tietysti vahvisti myös omaa kokemusta tästä kolkkotunnelmaisesta teoksesta. Jyrkkiä poikkeamia ei tulkinnoissa esiintynyt, joten mikään ei toisaalta haastanut katsomaan teosta eri näkökulmasta.

Visiitti originaalin äärellä muutti käsitystäni hyvin hienovaraisesti, mutta silti merkittävästi. Teoksesta välittyi uusi, positiivisempi tunnelma kuin erityisesti väreille epäoikeutta tehneestä reproduktiosta. Olin edelleen samaa mieltä, mitä tunteita ja olotiloja teos kuvastaa, mutta sen vire muuttui pohjimmiltaan toiveikkaammaksi. Myös ryhmässä tämä oli huomioitu, mutta ei välttämättä yhtä mielekkäällä tavalla kuin itse tämän koin. Tuntemus alkuperäisen elokuvan kohtauksen kanssa oli alati pinnalla mielessäni, mutta en missään vaiheessa tyytynyt vain ajattelemaan, että Salmenkivi kertoisi täsmälleen samaa tarinaa kuin elokuva, vaikka hahmot ja tilanne olisivat samat.

Omassa kuvallisessa tulkinnassani pyrin kiteyttämään sekä ryhmässämme esiintyneitä sovelluksia teoksesta, että myös vastareaktioita näistä tunteista. Teos herätti mielikuvia synkistä ja painavista asioista, kuten kuolemasta, yksinäisyydestä, syrjäytymisestä ja jopa lasten hyväksikäytöstä, joista valitsin itselleni oleellisimman, yksinäisyyden, tulkintani keskipisteeksi. Teokseni toinen merkitys ei olisi ehkä edes syntynyt ilman näitä seikkoja ja ryhmässä kummunneita mielleyhtymiä, sillä koitin nimenomaan hakea erilaista lähestymistapaa teoksen tulkitsemiseen: mitä, jos Salmenkivi on tehnyt teoksen vain omaksi huvikseen kiinnostuksestaan Frankensteinin hirviöön ottamatta varsinaisesti kantaa mihinkään? Yhtä lailla en itsekään kokenut kertovani (ensisijaisesti) pahoinvoinnista tai muusta vastaavasta teoksellani, vaan tein sen puhtaasti siksi, koska pidin sen tekemisestä ja halusin nähdä, miltä tämä aihepiiri näyttää minun kädenjäljestä syntyneenä.

Taiteilijoiden kiinnostusta pop-kulttuuriin koitin ilmentää liittämällä tulkintaani suoran viittauksen John Romitan Hämähäkkimiehestä.(http://images2.fanpop.com/images/photos/7200000/-SPIDER-MAN-NO-MORE-marvel-comics-7213909-450-662.jpg)

Omaa tulkintaani esitellessä huomasin myös, että muut katsojat keksivät monipuolisemmin merkityksiä teokselle kuin minä itse. Mikäli Salmenkivi on itse jättänyt teoksensa yhtä avoimeksi tulkinnoille, antaisin mieluusti päätösvallan tulkinnasta katsojalle. Noin yleensä koen kuitenkin kummallisena ajatuksen, että jollakulla olisi ensisijainen tulkintavalta taideteoksen suhteen: ikään kuin joku olisi etuoikeutettu taiteeseen.

Taiteilijan biografiaa tehdessä huomasimme, että muissakin teoksissaan Salmenkivi otti vaikutteita olemassa olevia elokuvista, saduista ja kuvataiteesta, ja teki näistä omat versionsa. Tämä niukka informaatio ja oma kuvallinen tulkintani määrittelivät kokemukseni tästä klassisen Universal-hirviön kunnianosoituksesta siksi, mitä se on tällä hetkellä.

Kaikki tämä on muovautunut kimpuksi mahdollisia käsityksiä ja tulkintoja, joista en tuomitse yhtäkään vääräksi. Suurin ero ensinäkemän ja tämän hetken välillä on lähinnä se, että kokemus on nyt hyvin paljon monipuolisempi, eikä vain se, että ollaan siirrytty yhdestä ehdottomasta totuudesta toiseen.

Merkittävimmät hetket koin originaalin ja ensimmäisen kuvallisen analyysin äärellä. Se ei ainoastaan muuttanut omaa kuvaani teoksesta, vaan tuli pitämään sen vielä pienen etäisyyden päässä muiden ryhmämme jäsenten tulkinnoista. Todellisen huipun matka koki kuitenkin teosten esittelytilaisuuksissa, joissa epämuodollinen jakaminen ja yhdessä oleminen nousivat pääosaan.

2. Kuvamatkan anatomia

Kuvamatkan tapaista kokemuspohjaista opetusta olisi ideaalista saada omaan opetukseen tulevaisuudessa. Kuvamatkaa on helppo soveltaa eri tilanteisiin: vaikka näin monen kuukauden mittaista rupeamaa on vaikeaa sovittaa muun kuvataideopetuksen keskelle, siitä voi ottaa osia, kuten tätä omakohtaista ja vapaamuotoista tarinankerrontaa teoksen herättämistä tunteista, joita voisi mielestäni käyttää ihan hyvin jo alakoulussakin. Pakollista ei tietenkään ole osata syväanalysoida ja laittaa kontekstiin, mutta kun vain imee taidetta itseensä ja todella kirjoittaa ylös, mitä taideteos merkitsee itselle, sekin auttaa tunnistamaan, miten näitä tuntoja ja havaintoja syntyy. Marjo Räsänen (2000, 14) mainitsee, että suuri osa tiedostamme pysyy 'hiljaisena' ja sanat ovat eräs keino ilmaista tällaista tietoa.

Toinen oleellinen tekijä kokemuksellisessa oppimisessa on juurikin teoksen äärellä opittujen asioiden soveltaminen omaan kuvalliseen tulkintaan ja tätä myötä myös käytännön elämään. Räsänen käyttää tästä nimitystä transfer. Myös aikaisempien kokemusten merkitystä ja omaa henkilöhistoriaa korostetaan, sillä ne vaikuttavat siihen, mitä oppija havaitsee. Koska tällainen käytäntö voi myös rajoittaa oppimista, haasteena on luoda kokemuksia, jotka kyseenalaistaisivat vanhaa tietoa ja laajentavat omalle oppimisille asetettuja rajoja. Tämä tarkoittaa sellaisten oppimistilanteiden luomista, joissa tutkittavaa ilmiötä lähestytään erilaisten, toisiaan täydentävien ymmärtämisen ja muuntamisen tapojen avulla. (2000, 13).

Kuvamatkan osuutta kokemusten jakamisesta olisi aiheellista harjoittaa aikaisessa vaiheessa, että lapsille ja nuorille iskostuisi päähän se seikka, että oma kokemus ei ole ainoa olemassa oleva kokemus. Käytännön puolta ajatellen yläkoulussa ja lukiossa pidempimuotoiselle kuvamatkalle voi järjestää tilaa esimerkiksi kuvataiteen valinnaisista kursseista. Blogin pitämisen puolestaan voi korvata päiväkirjavihkoilla, jotka palautetaan opettajalle kuvamatkan päätteeksi. En näe ongelmaa, miksei kokemukselliseen taiteen harjoittamiseen voisi ainakin perehdyttää.

Joka tapauksessa tällainen syventyminen taideteokseen - pienissäkin määrissä - auttaa henkilökohtaisesti arvostamaan taidetta, jota ei välttämättä normaalisti edes vilkaisisi. Erilaisten tulkintojen kuunteleminen auttaa avartamaan mieltä ja näkemään asioita uudella tavalla, kuin myös tuntemaan muita ihmisiä. Samalla se edistää luonnollisesti myös toimintaa ryhmässä.

Räsänen painottaa kokemuksellisessa taiteen tulkinnassa taiteen pinnallisen tarkastelun muuttumista merkitysten ymmärtämiseksi ja esiymmärryksen muuttumista tiedoksi. Kokemusten reflektointi puolestaan johtaa toimintaan taiteessa ja elämässä yleensä, mikä edistää kykyä esteettiseen ja eettiseen arvottamiseen. Maailmankuva kasvaa. Sitä se voi todella olla, mutta henkilökohtaisesti koen, että kuvamatkan kaltainen lähestymistapa taiteen tarkasteluun voi parhaimmillaan olla niin kevyttä hauskaa kuin terapeuttista ja avartavaa ihmisen tarkastelua, joka ei ole vain keino kehittää itseään, vaan oppia kanssaihmisistä.